ALI KINTTUNEN

>Omistaa Jeren.

>Vaihtanut nimekseen Ali entisestä nimestä Aaro.

>17 vuotta

>Synt. 1.9.2003

TÄRKEÄÄ  HAHMOSTA

Ali yleensä sanoo vihaavansa hevosia yli kaiken, mutta tosiasiassa hän pelkää niitä kuollakseen traagisen tippumisensa jälkeen. Joten miksi ihmeessä hän edes suostui  vanhempien ja siskon ideaan hankkia hänelle hevonen, jotta tämä näkisi kaiken mahtavan niistä, tähän ei Ali edes itse tiedä vastausta. 

Luonteeltaan Ali on hiljainen, sen verran jopa, että voisi hänen luulevan olevan mykkä. Uusien henkilöiden tullessa lähelle pakenee poika tältä pois mutisemalla jotain tulkittamatonta,  livistäen siten paikalta. Töykeä hän ei ole, vaan ehkä hieman ahdistunut puhumaan ihmisille jos ei ole aivan pakko. Pojan kasvoilla yleensä siintää tylsistyneen näköinen ilme, jota katsomalla ei tiedä onko kyseinen ilme sinua päin kohdistettu vai  jonnekin aivan muualle. Alin sitten oikeasti hermostuessa tämä katselle kaikkialle muualle, kuin ihmisten kasvoihin, koska hänestä tuntuu siltä että ne analysoivat kaikki pienetkin liikkeet. Rauhoittuu yleensä omissa oloissaan. Ei helpoin tyyppi jonka kanssa voisi kaverustua, nimittäin luottamuksen saaminen vaatii kärsivällisyyttä ja pitkää aikaa. Ratsastaessa saa aikaan tosi hyvää jälkeä kenttäratsastuksessa, jos ainainen pelko ei vain vaivaisi Alia. Keskittyy helposti kaikkeen, mutta antaa sitä enemmän periksi kuin jaksaa loppuun asti. Osa pojan käytöksestä voi hyvinkin johtua siitä, että häntä kiusattiin alemmilla luokka-asteilla. Nykyään ei mainosta ratsastavansa julkisesti, yrittäessään sopeutua joukkoon toiveikkaasti. 

Ulkonäöllään katseita saava Ali omistaa ruskeat silmät, joita kehystää mustat hiukset, Hiuksethan poika saa vaikka ponnarille tarpeen tullen, joka ei ehkä kauhean pitkä tai tuuhea ole, mutta ponnari silti. Ihonväri on suhteellisen vaalea, joka saa Alin näyttämään stereotyyppiseltä vampyyriltä kokonaisuudessaan, enää punaiset silmät puuttuisi - sekä tietenkin terävät hampaat, joita ei saa unohtaa. Paidat poika pitää neutraalin väreissä pareina yleensä jonkinsortin mustien housujen kanssa, poikkeuksena kilpailut mihin häneltä löytyy asukokonaisuus valmiina. Hanskat Alilla on tummanharmaat, joissa on perus tarrakiinnitys. Turvaliivi kuuluu ehdottomasti pojan vakiovarusteisiin, joita tämä pitää joka kerta ratsastaessaan. Vakkarimallistoon kuuluu myös tummanruskea turvakypärä sekä tummanruskeat ratsastussaappaat. 

PIKKUSEIKKOJA

Putoaminen tapahtui vajaat kolme vuotta sitten, hevosen kaatuessa esteillä. Alin jalka murtui sääriluusta, mutta isoimmilta vahingoilta poika välttyi, tosin hänen sen hetkinen kilparatsunsa eli Hot Package piti harmillisesti lopettaa. Itseasiassa kuuro toisesta korvasta täysin, joten ei oikeasti saata kuulla sinua kuunnellessaan musiikkia. Ei todellakaan onnettaren suosima, jos sitä ei vielä aikaisemmin huomannut. Hiljalleen (tosi, tosi hiljalleen) palailee hevosten selkään Jeren avustuksella. Joskus varsin suorasanainen, kun päättää puhua. Vastailee kysymyksiin nyökyttemällä tai muilla kehon eleillä, ei käytä ääntää paljoa. ottaa kaiken tosissaan -  jos saan paljastaa; etenkin flirttailun. Vaihtoi nimensä Aliksi Aarosta virallisesti pitäessään nimestä enemmän kuin alkuperäisestään.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita